2.7.2020
Hyvinvoinnista bloggaava Emili Kumpuniemi on koostanut yhdessä vastaavan hammaslääkärimme Juha Vainion kanssa tärkeitä asioita ja ajatuksia suunterveydestä meille kaikille jaettavaksi. Kevään aikana mediassa onkin tuotu paljon esille suunterveyden vaikutuksia kokonaisterveyteen ja siitä, miten huono suunterveys voi olla riskitekijä monille sairauksille. Yhteistyömme tavoitteena Emilin kanssa onkin ollut tietoisuuden lisääminen siitä, miten suunterveyttä tulisi hoitaa ja mihin kaikkeen suunterveys voi vaikuttaa. Kiitos Emili tärkeän asian esiintuomisesta ja halusta kertoa eteenpäin, mitä meistä jokainen voi tehdä oman hyvinvointinsa eteen.
”Ravinto, liikunta ja lepo ovat asioita, mitkä yhdistetään automaattisesti terveyteen ja mihin kiinnitetään jollain tavalla huomiota joka päivä. Suunterveys pitäisi ehdottomasti kuulua tämän rimpsun jatkoksi ja sellaiseksi asiaksi, minkä eteen tehdään päivittäin tietoisesti asioita. Uskon, että osittain nimenomaan tiedon puute on syy, miksi suunterveyden merkitystä yleisterveyteen ei täysin ymmärretä tai oteta tarpeeksi vakavasti.”
– Emili K
Hyggan tarjoamissa hammashoidon palveluissa ovat keskiössä asiakkaan kokonaisvaltainen hyvinvointi, hammaslääkärikäynnin mukavuus ja ajankäytön kiireettömyys.
Iloiset suun terveydenhuollon ammattilaisemme ovat aina valmiita auttamaan sinua yksilönä. Hammaslääkärikäyntiä ei tarvitse siis jännittää, koska tavoitteenamme on, että käyntisi olisi mahdollisimman mukava. Sinulla on aina mahdollisuus keskustella ja tuoda esille omat toiveesi ja kysymyksesi. Meillä on aikaa sinulle ja suusi terveydelle uudenaikaisen ajanvarausjärjestelmämme ansiosta.
Hygga sijaitsee loistavalla sijainnilla Helsingin Kampissa. Pääset paikalle helposti niin junalla, metrolla, bussilla, ratikalla, autolla kuin myös kävellen. Myös ajanvaraus on helppoa ja nopeaa! Voit varata ajan joko verkossa, puhelimitse (09) 58 400 300 tai paikan päällä (Kampinkuja 2, Sähkötalon 2. krs).
Löydät Hygga-klinikan myös Facebookista
Hygga – Hyvinvointia hymyllesi!
Puhelinpalvelu avoinna: ma, ke ja pe 08:00-16:00, ti 09:00-17:00, to 10:00-18:00, la 09:00-15:00