Siirry sisältöön

Kuiva suu on yleinen vaiva, jota voi hoitaa

Kuiva suu on yleinen vaiva, jota onneksi voi hoitaa monella eri tavalla. Suun kuivuudelle eli kserotomialle altistavat muun muassa stressi, tupakointi ja useat eri lääkkeet. Lisäksi erilaiset sairaudet, kuten diabetes, anoreksia ja Sjögrenin syndrooma, altistavat suun kuivumiselle. Myös leikkaukset ja sädehoito voivat vaikuttaa sylkirauhasen toimintaan aiheuttamalla kuivuuden tunnetta suussa.

Miksi kuiva suu on riski terveydelle?

Syljen eri ainesosat suojaavat hampaitasi ja auttavat puolustautumaan hammaskiveä ja kariesta aiheuttavia bakteereja vastaan. Syljen määrän vähentyessä riski hampaittesi reikiintymiselle ja iensairauksille kasvaa. Suun kuivuus aiheuttaa myös pahanhajuista hengitystä ja limakalvojen arkuutta.

Miten hoitaa kuivaa suuta?

Paras tapa hoitaa suusi kuivuutta on puuttua mahdollisuuksien mukaan sen aiheuttajaan.

  1. Jos suusi kuivuus johtuu lääkkeistä, sinun kannattaa keskustella lääkärin kanssa, onko lääkitystäsi mahdollista vaihtaa.
  2. Kuiva suu kaipaa kostutusta. Nauti pieniä vesihörppyjä pitkin päivää. Lisäksi suusi limakalvoja voi kostuttaa sivelemällä niille oliiviöljyä.
  3. Käytä fluoria ja ksylitolia sisältävää hammastahnaa.
  4. Älä käytä alkoholipitoisia suuvesiä.
  5. Hammaslääkäri voi määrätä sinulle reseptillä hammastahnaa, jossa on enemmän fluoria kuin tavallisissa hammastahnoissa.
  6. Apteekissa on myytävänä erilaisia kuivan suun tuotteita, kuten geelejä, suihkeita, hammastahnoja, suuvesiä ja imeskelytabletteja. Tuotteet on suunniteltu ehkäisemään erityisesti kuivan suun ien- ja hammasongelmien esiintymistä.
  7. Hammastahnaa ostaessasi kannattaa sinun olla tarkkana ja varmistaa, ettei tahna sisällä limakalvoa ärsyttävää natriumlauryylisulfaattia.
  8. Hyvä suuhygienia vähentää kuivan suun aiheuttamia ongelmia. Käy hammastarkastuksessa hammaslääkärillä vähintään kerran vuodessa.

kuiva suu

Hyggan tarjoamissa hammashoidon palveluissa ovat keskiössä asiakkaan kokonaisvaltainen hyvinvointi, hammaslääkärikäynnin mukavuus ja ajankäytön kiireettömyys.

Iloiset suun terveydenhuollon ammattilaisemme ovat aina valmiita auttamaan sinua yksilönä. Hammaslääkärikäyntiä ei tarvitse siis jännittää, koska tavoitteenamme on, että käyntisi olisi mahdollisimman mukava. Sinulla on aina mahdollisuus keskustella ja tuoda esille omat toiveesi ja kysymyksesi. Meillä on aikaa sinulle ja suusi terveydelle uudenaikaisen ajanvarausjärjestelmämme ansiosta.

Hygga sijaitsee loistavalla sijainnilla Helsingin Kampissa. Pääset paikalle helposti niin junalla, metrolla, bussilla, ratikalla, autolla kuin myös kävellen. Myös ajanvaraus on helppoa ja nopeaa! Voit varata ajan joko verkossa, puhelimitse (09) 58 400 300 tai paikan päällä (Kampinkuja 2, Sähkötalon 2. krs).

Löydät Hygga-klinikan myös Facebookista ja Instagramista.

Hygga – Hyvinvointia hymyllesi!

Asiakaspalvelu

Puhelinpalvelu avoinna: ma, ke ja pe 08:00-16:00, ti 09:00-17:00, to 10:00-18:00, la 09:00-15:00

(09) 58 400 300