Parodontiitti on bakteerien aiheuttama hampaan kiinnityskudosten tulehdus. Hampaan kiinnityskudoksilla tarkoitetaan hammasjuurta ympäröivää leukaluun osaa ja hammasjuurta leukaluuhun yhdistävää sidekudosta. Hammaskivi helpottaa uusien bakteereiden kiinnittymistä ja lisääntymistä hampaan pinnalla, mikä altistaa sairaudelle. Parodontiittia edeltää ientulehdus, joka hoitamattomana kroonistuu ja leviää ikenistä kiinnityskudoksiin. Ikenen ja hampaan välissä on terveessä tilanteessa noin 2–3 mm syvä ientasku. Taskun pohjalta alkavat hampaan kiinnityskudokset.
Ensimmäiseksi ienkudos tulehtuu, jolloin oireena on verenvuoto etenkin hammasvälejä puhdistettaessa. Hoitamaton ientulehdus leviää ientaskun pohjalta kiinnityskudokseen. Tällöin puhutaan parodontiitista. Ientaskuihin kertyvä hammaskivi ylläpitää tulehdusta ja altistaa parodontiitille.
Parodontiitissa tulehdusreaktio hajottaa vähitellen kiinnityskudoksen normaalin rakenteen ja ientaskut syvenevät. Ientaskujen verenvuoto ja yli 4 mm:n syvät ientaskut ovat usein alkuvaiheen parodontiitin ainoat merkit. Ikenet saattavat myös olla turvonneet ja punoittavat. Sairaus voi kuitenkin edetä pitkälle myös täysin oireettomana.
Edetessään parodontiitti aiheuttaa hampaiden välisten rakojen suurenemista, hampaiden heilumista ja voimakasta pahaa hajua hengityksessä. Hoitamaton parodontiitti johtaa lopulta hampaiden menetykseen, kun tulehdus tuhoaa kiinnityskudokset hammasjuurta ympäröivää leukaluuta myöten.
Alttius sairastua parodontiittiin on yksilöllinen. Myös sairauden etenemisnopeus ja vaikeusaste vaihtelevat. Parodontiitin riskiä lisäävät ja sairauden etenemistä vauhdittavat huono suuhygienia, tupakointi ja jotkin yleissairaudet, kuten diabetes.
Lue allaolevista ohjeista, kuinka voit välttää hammaskiven ja parodontiitin.
1. Käy säännöllisesti suun ja hampaiden tarkastuksessa hammaslääkärillä, joka mittaa ientaskujen syvyydet, tarkastaa kiinnityskudosten kunnon ja ottaa tarvittaessa röntgenkuvan mahdollisten leukaluun tulehdusmuutosten toteamiseksi.
2. Käy säännöllisesti suuhygienistillä. Suuhygienistin suorittama hammaskivenpoisto on tärkeä osa hoitoa. Sopiva hammaskivenpoistoväli on yksilöllinen ja vaihtelee. Suuhygienisti osaa määritellä juuri sinulle sopivan välin. Jos hammaskiveä on hampaissasi runsaasti, edellisestä hammaskivenpoistosta on useita vuosia ja tarkastuksessa havaitaan tulehdusmuutoksia kiinnityskudoksissa, saatetaan puhdistukseen tarvita useita käyntejä suuhygienistillä.
3. Harjaa hampaat aamuin illoin sähköharjalla ja puhdista hammasvälit päivittäin. Ärhäkämmän tulehduksen hoitoon voit lisäksi käyttää apteekista saatavia klooriheksidiinihuuhteita, -geelejä ja -hammastahnoja. Suuhygienisti neuvoo mielellään sopivien tuotteiden ja valmisteiden valinnassa ja käytössä.
4. Tupakoinnin vähentäminen ja lopettaminen on osa parodontiitin kotihoitoa. Siihen saat tarvittaessa apua ja neuvoja suunterveyden ammattilaisilta, lääkäriltäsi ja apteekista.
5. Vaikean parodontiitin hoidossa saatetaan tarvita suuhygienistin toteuttaman perushoidon lisäksi kiinnityskudoksiin erikoistuneen hammaslääkärin hoitoa. Suuhygienisti ja hammaslääkäri osaavat arvioida tilanteesi ja saat tarvittaessa lähetteen erikoishammaslääkärille.
Onko sinulla kysymyksiä hammaskiven poistosta? Voit lukea Hyggan suuhygienistin Hanna Häyrisen hammaskiven poistoa käsittelevän haastattelun täältä.
Hyggan tarjoamissa hammashoidon palveluissa ovat keskiössä asiakkaan kokonaisvaltainen hyvinvointi, hammaslääkärikäynnin mukavuus ja ajankäytön kiireettömyys.
Iloiset suun terveydenhuollon ammattilaisemme ovat aina valmiita auttamaan sinua yksilönä. Hammaslääkärikäyntiä ei tarvitse siis jännittää, koska tavoitteenamme on, että käyntisi olisi mahdollisimman mukava. Sinulla on aina mahdollisuus keskustella ja tuoda esille omat toiveesi ja kysymyksesi. Meillä on aikaa sinulle ja suusi terveydelle uudenaikaisen ajanvarausjärjestelmämme ansiosta.
Hygga sijaitsee loistavalla sijainnilla Helsingin Kampissa. Pääset paikalle helposti niin junalla, metrolla, bussilla, ratikalla, autolla kuin myös kävellen. Myös ajanvaraus on helppoa ja nopeaa! Voit varata ajan joko verkossa, puhelimitse (09) 58 400 300 tai paikan päällä (Kampinkuja 2, Sähkötalon 2. krs).
Löydät Hygga-klinikan myös Facebookista ja Instagramista.
Hygga – Hyvinvointia hymyllesi!
Puhelinpalvelu avoinna: ma, ke ja pe 08:00-16:00, ti 09:00-17:00, to 10:00-18:00, la 09:00-15:00